Hallituslaisten esittelyitä

Suvi pj.

Luotsannut vanhempainyhdistystä (Nekova) vuodesta 2016. Oma norssilainen 7.luokalla ja pienempi viskarina päiväkodissa. Vapaa-aika kuluu vy-toiminnan lisäksi vesipallon joukkueenjohtajana sekä opiskellessa.






Taina

Olen Taina ja perheeseemme kuuluu yksi norssilainen 2b-luokalla ja pienempi päiväkotilainen. Harvoina vapaahetkinäni minut saattaa löytää joko remppahommista, kukkapenkistä tai metsästä haahuilemasta.

Suvi

Olen Suvi, norssilaisen ekaluokkalaisen äiti. Tykkään olla monessa mukana ja annan innostukseni näkyä. Vapaa-ajallani pyrin liikkumaan monipuolisesti ja matkustelen aina, kun siihen on mahdollisuus :)

Jaana

Olen Jaana, kerhovastaava. Perheen lapsista toinen on norssilainen, musiikkiluokalla 6 C. Harrastan koiran kanssa lenkkeilyä ja touhottamista, historiaa ja sukututkimusta sekä satunnaisesti käsitöitä. Kuriositeettina kerrottakoon että olen töissä kivilouhoksella.

Sari

Olen Sari, ja ollut mukana vanhempainyhdistystoiminnassa monta vuotta. Omat lapseni ovat jo koulutiensä loppupuolella eli 9. luokalla ja lukiossa.

Iloa minulle tuottaa sisustus ja remontointi. Uutena harrastuksena minulla tennis.